Tilaa arvio asunnostasi

Asuntokauppa käy kesälläkin

Odotetuin vuodenaika on täällä: kevään työt on hoidettu ja lomakausi vihdoin alkanut. Kiireentäyteinen arki väistyy lomasuunnitelmien tieltä. Ihmiset suuntaavat maaseudun ja mökkirannan rauhaan, joten kaupungit autioituvat – vai autioituvatko sittenkään?

Päinvastoin. Sekä asunnon myymistä että ostamista suunnittelevan kannattaa olla kesällä aktiivinen. On yleinen harhaluulo, ettei kauppa käy kesän aikana tai että uutta kotia kaipaavat pitävät lomaa myös unelmiensa tavoittelusta. Näin ei suinkaan ole. Esimerkiksi heinäkuu on jopa kiireistä aikaa kiinteistönvälittäjille.

Lomalla on aikaa unelmoida uudesta kodista

Kesällä asuntokauppa käy jopa poikkeuksellisen vilkkaasti, sillä ihmisillä on vihdoin aikaa seurata myynti-ilmoituksia ja käydä asuntonäytöissä. Asuntojen myyjillä puolestaan on aikaa siistiä ja laittaa myytävää kohdetta näyttö- ja myyntikuntoon. Älypuhelimet, tabletit ja kannettavat tietokoneet kulkevat vaivatta mukana, joten myytävien kohteiden seuraaminen on mahdollista missä tahansa.

Samaten asunnon laittaminen myyntiin ja myyntiprosessin seuraaminen reaaliajassa on helppoa. Asunnon myyjä voi jättää myyntityön kiinteistönvälittäjän hoidettavaksi ja lähteä itse lomamatkalle rentoutumaan. Myytävän asunnon ollessa tyhjillään ja mahdollisten ostajien ollessa lomalla ei asuntonäyttöjen ajankohdallakaan ole enää niin suurta merkitystä.

Välittäjä voi näin itse päättää näyttöjen aikataulut. Niitä ei tarvitse pitää sunnuntaisin, kuten yleensä on tapana. Kesällä myös muut viikonpäivät ja ilta-aika ovat käypiä asuntoesittelyn vaihtoehtoja. Näyttöjä voidaan pitää enemmän ja useammin kuin normaalisti.

Kesäaikaan myös valoisuus helpottaa asuntoon tai kiinteistöön tutustumista. Luonnon valoa riittää pitkälle iltaan ja esimerkiksi tontin rajojen hahmottaminen on helpompaa kuin talvella lumipeitteen ollessa maassa.

”Kesä ei ole este asuntokaupoille. Päinvastoin se saattaa helpottaa myyntityötä.”

Juha-Matti Martikainen, RE/MAX Casa Alto, Helsinki

Syksyä silmällä pitäen

Kesällä on aikaa paitsi keskittyä harrasteisiin ja oleskeluun myös pohtia jo etukäteen tulevan syksyn kiireitä ja askareita. Monet muuttavat syksyllä uudelle seudulle töiden tai opintojen perässä, joten sekä vuokra- että omistusasunnot ovat molemmat varsin haluttuja. Kilpailu on kovaa, ja etenkin keskusta-alueiden asunnot löytävät nopeasti ostajansa.

Uutta asuntoa etsiville lapsiperheille on tärkeää, että asunnon myyminen, uuden ostaminen ja asunnosta toiseen muuttaminen eivät vaikeuta esimerkiksi lasten koulunkäyntiä. Opiskelijat ja etenkin autottomat työmatkalaiset toivovat uudelta asuinalueelta paitsi järkevää sijaintia myös hyviä kulkuyhteyksiä, jotta matka opistolle tai työpaikalle kävisi mahdollisimman vaivattomasti.

Kesä on siis ostajalle aktiivista etsintäaikaa. Monilla alueilla kysyntä ylittää tarjonnan, jolloin asunnot menevät kaupaksi nopeasti.

Älä aikaile asuntokaupassa

Kesä ei ole este asuntokaupoille. Päinvastoin se saattaa luoda mahdollisuuksia ja helpottaa myyntityötä. Älä siis turhaan aikaile asuntokaupassa, vaan tartu rohkeasti tuumasta toimeen.

5 faktaa kesällä käytävästä asuntokaupasta

  1. Vapaa-aika. Kesälomalaisilla on aikaa seurata myynti-ilmoituksia.
  2. Älylaitteet ja netti kulkevat mukana. Myynti-ilmoitusten seuraaminen on helppoa missä ja milloin tahansa.
  3. Kiinteistönvälittäjä hoitaa homman. Asunnon myyntityön voi jättää välittäjän hoidettavaksi. Näin asunnon myyjä voi itse keskittyä lomailemiseen.
  4. Joustavat aikataulut. Kesällä asuntonäyttöjä ei ole pakko pitää välttämättä juuri sunnuntai-iltapäivisin. Myös muut viikonpäivät ja ilta-aika ovat käypiä vaihtoehtoja näytölle.
  5. Syksyn lähestyminen. Monille tuleva syksy tietää kiireitä, joihin on hyvä varautua etukäteen. Kesällä onkin aikaa hoitaa esimerkiksi asuntoasioita kuntoon.

Kaipaatko välittäjän apua?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä sinuun

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje