RE/MAX Via avasi ovensa Lohjalla 14.3.2017 osoitteessa Laurinkatu 51 A.

Viralliset avajaiset RE/MAX Via pitää, kun he pääsevät remontin valmistuttua varsinaisiin liiketiloihinsa Laurinkatu 57:ään.

Yrittäjänä RE/MAX Viassa toimii Minna Hankola. Hän on työskennellyt aiemmin mm. lääke- että elektroniikkateollisuudessa ja viimeiset kuusi vuotta kiinteistönvälitystehtävissä Kiinteistömaailamlla, ennen siirtymistään RE/MAX -yrittäjäksi.

”Olin jo pidemmän aikaa pohtinut mahdollisuutta siirtyä alalla toisen palveluksesta yrittäjäksi ja nyt, kun tarjottiin mahdollisuutta yrittää kasvavan brändin alla, päätin tarttua haasteeseen. Odotan tietenkin, että menestyisin itse ja erityisesti, että yrityksessäni työskentelevät välittäjät menestyisivät ja viihtyisivät työssään meillä ja RE/MAXilla”, kertoo toimiston yrittäjä Minna Hankola.

Lohja on läntisen Uudenmaan johtava kaupallinen keskus, jossa asunto- ja kiinteistökaupan kokonaisarvo ylittää 100 milj. euroa. Myös asuntojen kauppamäärät ovat olleet nousussa viimeisten vuosien ajan. Omakotitalokauppa on vilkastunut selvästi, johon osittain syynä on hintapyyntöjen asettuminen alemmalle, houkuttelevammalle tasolle. Myös uudisrakentaminen on pysynyt vakaalla tasolla, joka osaltaan pitää yllä asuntojen vaihtuvuutta. Myös kuluttajien luottamusindikaattori sekä luottamus omaan talouteen olivat loppuvuodesta 2016 korkeammalla tasolla kuin mitä ne ovat olleet sitten helmikuun 2011. Lohjalla on katse suunnattu tulevaisuuteen, josta yhtenä esimerkkinä on tahtotila järjestää Asuntomessut vuonna 2021.

 

RE/MAX Via | Oy Dealvia Ab LKV
Laurinkatu 51 A (2. krs), 08100 Lohja
Puh. 0449724489
via@remax.fi