Lauttasaari on viehättävä, merellinen kaupunginosa Länsi-Helsingissä, jonka Lauttasaarensalmi erottaa Helsingin mantereesta. Asuinalueen tuntevat RE/MAXin kiinteistönvälittäjät Pipsa Honkasalo ja Satu Räihä kertovat, millaiset piirteet määrittävät Lauttasaarta.

 

Matalat, idylliset 1950–60-luvun kerrostalot sekä uudenkarheat asunnot kuuluvat saaren katukuvaan

Lauttasaaren tunnelmaa luovat erityisesti 1950–60-luvun sympaattiset kerrostalot, sillä suuri osa asuntokannasta on peräisin tuolta ajalta ja muodostaa näin alueelle yhtenäistä, tunnistettavaa arkkitehtuurityyliä.

“Tämä on merellinen, arvostettu vanha alue, jolla ei ole sosiaalista asuntotuotantoa. Tunnelma on rauhallinen ja kylämäinen”, kertovat Honkasalo ja Räihä.

1970-luvulta alkaen asuntotuotanto alueella vähentyi, mutta 2000-luvulla alettiin jälleen rakentaa enemmän uutta asuntokantaa etenkin Vattuniemen alueelle.

“Asuinalue on muuttumassa, etenkin Vattuniemessä, josta puretaan vanhaa teollisuus- ja toimistokiinteistöjä asuntojen tieltä.”

Merellisyys ja venesatamat ovat oleellinen osa Larua

Lauttasaaren ruotsinkielinen nimi on Drumsö ja lempinimeksi paikallisten suussa on muodostunut Laru. Lauttasaaren kaupunginosan osa-alueet ovat Kotkavuori, Vattuniemi ja Myllykallio sekä Koivusaari, jonka kapea salmi erottaa varsinaisesta Lauttasaaresta.

Alueen merellistä tunnelmaa korostaa se, että Lauttasaaressa on useita venesatamia niin saaren itä- länsi – kuin pohjoisosissakin. Saarelta löytyy myös kaksi yleistä uimarantaa; Kasinonrannaksi kutsuttu ranta Merikylpylän puistossa ja Veijarinvuoren ranta saaren eteläkärjessä.

Luonto ja rannat houkuttelevat ulkoilemaan

Lauttasaari on luonnonläheisen ulkoilijan unelma-asuinalue, sillä vaihteleva luonto ympäröi alueen; merenranta, viheralueet, ja kalliot rytmittävät saaren miljöötä. Talvisin hiihto-ja luistelureitit lähtevät kotiovelta. Laajin viheralue on entinen sotilasalue Ryssänkärki, joka sijaitsee saaren eteläosassa. Saaren korkeimmalta viheralueelta Myllykalliolta avautuvat upeat näkymät eri suuntiin, ja siellä sijaitsee myös lintutorni.

Kuvassa (vasemmalta oikealle) Lauttasaaressa toimivan RE/MAX Promisen välittäjät Silja Santala-Mäkinen, Satu Räihä, Pipsa Honkasalo.

 

Länsimetro nosti alueen asuntojen arvoa

Lauttasaaresta löytyvät kaikki peruspalvelut läheltä; saaressa on oma terveyskeskus, uimahalli, urheilukenttä sekä kirjasto. Tänä vuonna avattu Länsimetro kulkee Lauttasaaren kautta. Helsingin keskustaan pääsee metrolla vartissa.

“Metron avaaminen nosti aluksi Lauttasaaren asuntojen hintoja reilusti, nyt tämä hintojen nousu on pysähtynyt”, kertovat Honkasalo ja Räihä.

Vilkasliikenteinen Länsiväylä kulkee myös Lauttasaaren halki, ja myös pyöräilyreitit Lauttasaaresta muualle Helsinkiin ovat hyvät.

Asuntojen hinnat Lauttasaaressa

Kerrostaloasunnot

Yksiöt: Keskimääräinen neliöhinta 7 099 €,  keskimääräinen myyntiaika 41 päivää

Kaksiot: Keskimääräinen neliöhinta 5 987 €, keskimääräinen myyntiaika 63 päivää

Kolmiot: Keskimääräinen neliöhinta 5 793 €, keskimääräinen myyntiaika 66 päivää

Lähde: Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton (KVKL) hintaseurantapalvelu 2018

Kylämäinen yhteisö vetää puoleensa pitkäaikaisia asukkaita

Lauttasaaressa asutaan yleensä pitkään, ja asuinalueella on oma, vahva identiteettinsä.

“Hengeltään Lauttasaari on kylämäinen, ihmiset tuntevat toisensa vuosien takaa. Täältä ei muuteta mielellään pois – jos ei ole pakko. Alueesta ovat kiinnostuneita hyvätuloiset, nuoret aikuiset ja nuoret perheet. Asuntoa täältä etsivät myös usein espoolaiset, jotka ovat myyneet omakotitalonsa, mutta eivät halua muuttaa ihan Helsingin keskustaan”, Honkasalo ja Räihä kertovat.

Lauttasaari on lapsiperheiden suosima alue idyllisyydessään, ja tämä näkyykin tulevaisuudessa kasvavana koulu- ja päiväkotipaikkojen tarpeena. Helsingin kaupunki aikoo ratkaista vähenevän koulutilan pulmia lähivuosina.

 Tiesitkö nämä faktat Lauttasaaresta?

Alueella oli asukkaita on asukkaita noin 23 226 (2017).

Lauttasaaren ala-aste on Helsingin suurin alakoulu.

Lauttasaaren rakennuskanta on kerrostalovaltaista; asunnoista on 96 % kerrostaloissa ja 4 % pientaloissa.

Lauttasaaressa asuntojen keskikoko on noin 60 m2.

Lauttasaareen on kaavailtu merkittävää lisärakentamista. Helsingin uusi yleiskaavaluonnos antaa mahdollisuuden rakentaa saarelle asuntoja jopa 18 000 uudelle asukkaalle.

Tulevaisuudessa asukkaita kaavaillaan alueella olevan 40 000.

 

 

Oletko myymässä asuntoasi Lauttasaaressa tai etsitkö asuntoa Lauttasaaresta?
Jätä yhteydenottopyyntö, niin jutellaan lisää!

Olen myymässä asuntoani ja haluan ilmaisen arviokäynnin. Haluan, että välittäjä on minuun yhteydessä.