Tilaa arvio asunnostasi

Millainen mökki tai vapaa-ajanasunto sopii sinulle? Tutustu erilaisiin mökkityyppeihin

Mökkikuume on iskenyt yhä useampaan ja nyt moni haaveileekin ihka omasta paikasta vapaa-ajan viettoon, lomailuun ja ehkä etätöihinkin. Moderni huvila meren rannalla vai idyllinen punaiseksi maalattu mummonmökki pelargonit ikkunalaudalla – jokaisella mökin ostajalla on omat haaveensa ja tarpeensa. 

Onneksi Suomen noin puolesta miljoonasta kesämökistä moni tulee myyntiin, joten jokaiselle löytyy se sopivin vaihtoehto, jossa kiire unohtuu ja elämä tuntuu hyvältä. Keräsimme tähän artikkeliin erilaisia mökkityyppejä ja listaa niistä toiveista ja asioista, joita on hyvä pohtia ennen mökkikaupoille lähtöä.

Mökki vie takaisin lähiluontoon

Korona-aika sai katseet kääntymään kotimaahan, ja sen myötä oman mökin tai vapaa-ajanasunnon arvostus on noussut kohisten. Monet haaveilevat kaupunkiasunnon ohella mökistä, jossa voisi olla lähempänä luontoa ja tehdä joskus myös etätöitä. Omaa kesäparatiisia havittelevat nyt poikkeuksellisesti myös nuoret parit ja lapsiperheet, jotka aikaisempina vuosina suuntasivat lomilla mieluummin Berliiniin ja Barcelonaan ja hankkiutuivat perintömökeistä nopeasti eroon.

Mutta millaisia mökkejä Suomessa on tarjolla ja mitä pitäisi mökkiä valitessa ottaa huomioon? Käymällä läpi toiveita ja omia tarpeitasi pääset lähemmäs unelmiesi mökkiä! 

Mökin ostoon valmistautuessasi tutustu tähän kattavaan ja käytännönläheiseen artikkeliin, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä mökkikaupoilla: Huomio nämä asiat mökin ostossa.

Rantamökki on useamman unelma

Monen unelmien mökki sijaitsee järven tai meren rannalla tai saaressa lyhyen venematkan päässä. Vesi on suomalaiselle mökkeilijälle tärkeä elementti ja monen ehdoton vaatimus. Mikäs sen ihanampaa kuin kauniina kesäpäivänä lämmittää rantasaunaa ja nauttia vuorotellen löylyistä ja pulahtamisesta omalta laiturilta suoraan veteen! Vakituisen kodin täyteen rakennettu ympäristö tai arkipäiväinen maisema halutaan mökillä vaihtaa rentouttavaan ja avaraan vesielementtiin. Rannalla riittää myös tekemistä: uimista, saunomista, kalastusta, savustamista, veneilyä, laiturilla loikoilua ja monenmoista vesiurheilua.

Onneksi Suomessa on tuhansittain järviä ja pitkästi meren rantaa, joiden äärelle on eri vuosikymmenillä rakennettu runsaasti kesämökkejä. Sijainnista ja varustelutasosta riippuen hinnat vaihtelevat suurestikin. Kaikkein kysytyimpiä ovat kasvukeskusten läheisyydessä sijaitsevat mökit.

Haaveiletko maalaisromanttisesta mummonmökistä?

Punainen hirsimökki valkoisine ikkunalautoineen seisoo perennapenkkien ja omenapuiden keskellä – tällainen mummonmökki on monen suomalaisen haaveena. Mummonmökiksi kutsutaan perinteisesti kuivalla maalla sijaitsevaa pikkumökkiä. Varustelutasoltaan mummonmökit ovat yleensä hyvinkin yksinkertaisia. Sähköt on, lämmitys voi toimia uunin tai irtopattereiden avulla. Keittiö on usein minimalistinen ja saattaa sieltä löytyä puuhellakin. Pelkistetyssä mummonmökissä arkiaskareisiin voi kuulua halonhakkuu ja veden kanto.

Vaatimaton mummonmökki kuivalla maalla on hinnaltaan rantamökkiä edullisempi. Vaikka haluaisikin säilyttää mökin alkuperäisen hengen ja menneen ajan tunnelman, vanhaa mökkiä ostaessa kannattaa aina varautua kunnostustöihin ja remontteihin.

Kuivanmaan mökillä on tilaa harrastaa

Nimensä mukaisesti kuivanmaan mökiltä puuttuu kesämökin tunnusmerkkinä pidetty sijainti veden äärellä. Vaikka omaa rantaa ei olisikaan, Suomessa harvoin on pitkä matka luonnonvesille. Lähistöltä todennäköisesti löytyy mahdollisuus uimiseen, kalastukseen ja veneilyyn. Ja kun omaa rantaviivaa ei ole, se näkyy heti mökin hinnassa.

Kuivanmaan mökissä viehättää mummonmökkiä mahdollisesti isompi koko ja parempi varustelutaso. Aikoinaan aktiivisessa asuinkäytössä ollut koti voi saada uuden elämän vapaa-ajan asuntona. Isommalla tontilla on tilaa harrastaa, kuopsuttaa puutarhaa ja seurata luontoa. Pihassa voi olla useitakin piharakennuksia, joissa on tilaa toteuttaa itseään ja antautua mieluisille harrastuksilleen, olivat ne vaikka autojen rassaamista tai huonekalujen kunnostamista. Kuivanmaan mökkien parempi varustelutaso saattaa houkutella mökin käyttöön ympäri vuoden. Kunnoltaan vaihtelevista kuivanmaan mökeistä on rantamökkejä enemmän tarjontaa eri puolilla maata.

Vapaa-ajan viettoon kakkoskoti toiselta paikkakunnalta

Vapaa-ajanasunto voi olla vaikka kerrostalokoti tai rivitalo toisella paikkakunnalla. Harrastusmahdollisuudet, sukulaissuhteet tai vain halu vaihtaa maisemaa voivat innostaa hankkimaan kakkoskodin. Ympäristöllä on silloin suuri merkitys ja kakkoskoti voikin sijaita idyllisellä kesäpaikkakunnalla. Kakkoskoti voi houkutella niin etätyöläisiä kuin eläkkeelle siirtyviäkin. Hinnaltaan kakkoskoti voi olla melkeinpä mitä tahansa budjetista riippuen.

Mitä tarpeita ja toiveita sinulla on mökille? Pohdi näitä ennen ostoa

Mökkejä on erilaisia ja niin on meitä mökkeilijöitäkin. Kun mökki-innostus iskee, on tärkeintä selvittää, mitä mökiltä oikeasti toivoo. Kauanko siellä haluaa viettää vuodessa aikaa, pitääkö sen olla rannalla, millainen varustelutaso on sopiva? Selvitä omat mieltymyksesi ja punnitse tarkkaan eri vaihtoehtoja. Mökki on tuntuva investointi, josta on huolehdittava, vietitpä siellä vain muutaman kesäisen viikon tai kaikki lomat ja viikonloput ympäri vuoden. Keräsimme tähän muutamia pohtimisen arvoisia asioita valinnan helpottamiseksi.

1. Oma ranta vai palju pihamaalla?

Monelle mökki tarkoittaa vain ja ainoastaan veden ääressä sijaitsevaa vapaa-ajanasuntoa ja rantasaunaa. Rannoilta löytyy niin isokokoisia luksushuviloita kuin hyvinkin pelkistettyjä kesämökkejä, joten valinnanvaraa riittää jokaisen makuun ja budjettiin.

Onko veden läheisyys kuitenkaan välttämätöntä? Rannassa pikkulasten on ihana pulikoida, mutta samalla vesi voi aiheuttaa vanhemmille jatkuvaa huolta turvallisuudesta. Niinpä stressittömämpi vaihtoehto vapaa-ajanviettoon saattaakin löytyä kuivanmaan mökistä tai mummonmökistä. Niissä saattaa jo olla sauna valmiina tai tontilla on rakennusoikeutta mukavan pihasaunan rakentamiselle. Vedessä nautiskelua voi harrastaa myös supersuositussa paljussa, johon mahtuu rentoutumaan kerralla koko perhe tai lähin ystäväporukka.

Mökki on kiinteistö, joten sen kauppa eroaa monella tapaa perinteisestä asunto-osakkeen kaupasta. Muista nämä asiat ostaessasi kiinteistöä.

2. Yksinkertaisuutta vai sama varustelutaso kuin kotona?

Mökin varustelutaso on yksi tärkeimmistä ostoon vaikuttavista kriteereistä. Perusedellytyksinä yleisesti pidetään sähköjä, kaivoa ja tietä perille asti – tosin joku on valmis tinkimään näistäkin.

Yksinkertaisesta mökkielämästä nauttiva puuhakas luonne voi mielellään valita mökin vailla mukavuuksia. Vesi kannetaan kaivosta ja lämmitetään hellalla tai saunan padassa, tiskit tiskataan laiturilla, polttopuut hakataan itse mökin lämmittämiseksi ja ulkohuussi sijaitsee tontin laitamilla. Tällainen fyysinen tekeminen vaatimattomissa oloissa luonnon keskellä voi olla hyvääkin vastapainoa tavalliselle mukavuuksien täyttämälle arjelle.

Toisaalta nykyisin mökit ja vapaa-ajanasunnot ovat yhä paremmin varusteltuja. Useat ostajat kaipaavat nyt sijoittamalleen rahalle vastineeksi mökkiä, jota voisi käyttää ympäri vuoden, ja silloin mukavuuksista ei tingitä. Parempi varustelutaso näkyy hinnassa, mutta on mökin korkeamman käyttöasteen kannalta oleellista. Yksi mukavuus on noussut kriteerilistan kärkeen ja se on toimiva nettiyhteys.

3. Haluatko tehdä mökillä etätöitä? Tarkista nettiyhteys!

Viimeistään pandemia opetti suomalaiset tekemään etätöitä, ja ennusteiden mukaan etätyöt ovat oleellinen osa arkea jatkossakin. Siksi moni haaveilee mökistä vaihtoehtoisena paikkana, jonne voisi siirtyä rauhassa tekemään etätöitä aina sopivan tilaisuuden tullen. Kun etätyöläinen nostaa katseensa läppäristä mökillä, eteen avautuu rentouttavampi luonnonmaisema, ja tauolla voi käydä pihamaalla tarkistamassa säätilaa tai katsastamassa kasvimaata. 

Etätöiden takia vaaditaan hyvä nettiyhteys ja se onkin hyvä tarkistaa ostovaiheessa. Jos ei muuta, niin oman kännykän netti on hyvä voida jakaa muille laitteille. Kysymyksiä netin toimivuudesta saa esimerkiksi liittymällä paikkakunnan Facebook-ryhmiin.

4. Lyhyt vai pitkä mökkimatka?

Pääsääntöisesti suomalaiset haluavat mökin noin tunnin ajomatkan päästä kotoa. Aikaa halutaan käyttää muuhunkin kuin autossa istumiseen ja pitkiin mökkimatkoihin. Kun mökki on lähellä, sen käyttöaste kasvaa, sinne tulee lähdettyä helpommin ja sieltä voi käydä töissä. Suosituimpia ovat mökit isojen kaupunkikeskittymien lähistöllä siedettävän ajomatkan päässä. Tällaisten hyvin varusteltujen mökkien kysyntä on tasaisesti suurta, joten hinnatkin ovat sen mukaiset. Hyvin pidetyn mökin arvo säilyy, joten jos siitä myöhemmin haluaa luopua, uusia ostajia on kasvukeskuksissa runsaasti.

Vaihtoehtona voisi hankkia mökin vähän kauempaakin, jos siellä viipyisi kerralla pitempään. Silloin mökkimatka ei enää haittaisi – mökiltähän voisi tehdä etätöitä pari viikkoa kerrallaan. Loma-aikojen lähestyessä etätyöviikkoja voisi yhdistellä tulevaan lomaan mökkiajan pidentämiseksi.

5. Omaa rauhaa vai yhteisöllisyyttä?

Yksityinen saari tai niemenkärki vailla naapureita voi olla monen mökin ostajan unelma. Mökkeilyltä halutaan rauhaa ja hiljaisuutta, akkujen lataamista vailla naapureita.

Toisille sopii yhteisöllisyys vapaa-ajanasunnollakin. Esimerkiksi kaupungeissa sijaitsevat siirtolapuutarhamökit tai laskettelukeskusten mökkikylät ovat täynnä elämää. Suosituimmilla kesämökkipaikkakunnilla järvien rannoilla mökkejä voi olla vieri vieressä ja vesiskootteri on olennainen osa äänimaisemaa.

On hyvä tunnistaa omat mieltymyksensä mökkiä valitessa. Tontin koko voi tuoda naapurit lähelle tai pitää ne sopivalla etäisyydellä. Omaa rauhaa kaipaava saattaa löytää kuivanmaan mökin isolla tontilla ja luonnon keskellä, kaukana kaikesta.  

6. Mitä haluat puuhailla mökillä?

Mökki on monelle ihana henkireikä, ja maisemanvaihdos tuo toivotun muutoksen arkeen. Mökin valintaan vaikuttaakin paljolti se, mitä aiot siellä tehdä. Toiveet grillailusta, kiireettömästä kahvittelusta ulkona ja leppoisasta oleskelusta pihalla voi toteuttaa millaisissa vapaa-ajanasunnoissa vaan. Samoin luontoharrastukset kuuluvat monen mökkielämään: samoilu luonnossa, marjastus ja sienestys. Jos kaipaat mökkielämältä kuopsuttelua omalla kasvimaalla, pihan laittamista ja omenamehun puristamista omista hedelmäpuista, se onnistunee parhaiten kuivanmaan mökkien isommilla vehreillä tonteilla.

Tärkeintä valinnassa on mökin ja lähialueen hyvä tunnelma sekä sopiva määrä tilaa lasten temmeltää ja aikuisten viettää laatuaikaa. Jos kutsut mielelläsi ystäviä mökille, on makuupaikkoja oltava riittävästi – tai sitten sijataan rento siskonpeti tuvan lattialle.

7. Pienellä vai isolla budjetilla?

Hinnat vaihtelevat suuresti mökin sijainnin, koon, kunnon ja varustelun mukaan. Hintaan vaikuttaa myös kysyntä: joillakin paikkakunnilla tai tietyillä mökkityypeillä voi olla enemmän mökistä haaveilevia ostajia kuin mökeistään luopuvia myyjiä. Katso hintakehitystä täältä ja rantamökkien hintaa kuntatasolla vuodelta 2019.

8. Ota asiantuntija avuksi etsimään unelmamökkiä

Mökkikauppa käy nyt todella kuumana ja myytävät mökit viedään käsistä. Ota siis avuksi RE/MAXin kiinteistönvälittäjä, joka tuntee markkinat, tietää oikeat hinnat ja saa ensimmäisenä kuulla myyntiin tulevista mökeistä ja vapaa-ajanasunnoista. Tekemällä ostotoimeksiannon aikaasi vapautuu muuhunkin kuin kuumeiseen mökin etsimiseen.

Kun haluamasi mökki tulee myyntiin, toimi rohkeasti, ettei mökki mene sivu suun. Todennäköisesti moni muukin haluaa juuri sen mökin, joten valmius nopeaan päätökseen ja rahoitus on hyvä olla kunnossa.

Kiinteistökaupan lait ja säädökset saattavat tuntua monimutkaisilta ja niihin perehtyminen vie usein paljon aikaa. Jos haluat hoitaa kiinteistön ostamisen itse, vähintäänkin sopimus- ja kauppakirja-asioissa kannattaa hyödyntää kiinteistönvälityksen ammattilaisen apua. Näin kaikki sujuu varmasti lainmukaisesti.

Oletko ostamassa kesämökkiä? RE/MAXin kokeneet välittäjät ovat apunasi ja huolehtivat oikeuksistasi mökkikaupoissa. Ota yhteyttä!


Kaipaatko välittäjän apua?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä sinuun

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje