Tilaa arvio asunnostasi

Milloin kannattaa vaihtaa suurempaan asuntoon?

Toisinaan elämäntilanteen muuttuessa koti alkaa tuntua pieneltä ja mieleen hiipii haave suuremmasta asunnosta. Usein lisäneliöt ovatkin paikallaan ja voivat ratkaista monta asumiseen liittyvää pulmaa. Mutta ei kuitenkaan aina. Millaisissa tilanteissa kannattaa vaihtaa suurempaan asuntoon – ja milloin on kyse enemmänkin sopivasta pohjaratkaisusta tai muista ominaisuuksista?

Kodin pohjaratkaisun toimivuus määrittää pitkälle, kuinka neliöt riittävät mukavaan ja viihtyisään asumiseen. Kannattaa siis tarkastella niin nykyistä kuin hakusessa olevaa uuttakin kotia monelta kantilta, jotta selviää, millainen koti itse asiassa parhaiten täyttää tilan tarpeesi.

Milloin suurempaa asuntoa kannattaa harkita?

Joissain elämäntilanteissa suurempi asunto yksinkertaisesti vaikuttaa elämänlaatuun merkittävästi. Arjen sähläys ahtaissa tiloissa vähenee, mikä vaikuttaa suoraan asukkaiden mielentilaan ja siten kodin yleiseen tunnelmaan. Suurempi asunto voi myös mahdollistaa jonkin unelman toteuttamisen; oli kyse sitten oman sivutoimisen yrityksen perustamisesta tai vaikkapa elämäntaparemontista, joka saisi vauhtia kotiin mahtuvasta kuntopyörästä. Suuremmasta asunnosta haaveillessa kannattaa ottaa huomioon omat arvot, joiden mukaan omannäköistä elämää haluaisi elää. Joskus keskeinen sijainti on tärkein, toisinaan suuremmat neliöt toisivat arjessa tilaa juuri niille asioille, mitkä itselle ovat tärkeimpiä. Keräsimme muutamia esimerkkejä elämäntilanteista, joissa suurempaan asuntoon vaihtaminen yleensä kannattaa.

1. Kun yhteenmuutto on edessä

Kun elämän suuri rakkaus on astunut elämään, on aika ottaa ratkaiseva askel ja muuttaa saman katon alle. Jos kummankaan nykyiseen kotiin ei mahdu pysyväisesti lisää asukkaita, on järkevää hankkia uusi yhteinen kotipesä. Suhteelle voi olla hyväksikin aloittaa yhteiselämä puhtaalta pöydältä molemmille uudesta kodista, jolloin kumpikaan ei joudu muuttamaan toisen valmiiseen kotiin.

2. Perheenlisäys vaatii lisäneliöitä

Perhe voi kasvaa monella tavalla. Pieni vauvakin tuo aikamoisen tavaramäärän lisäyksen elämään. Tilaa tarvitaan sängyille, hoitopöydille, vaatteille, vaipoille, leluille… Lasten kasvamisen myötä myös tilantarve kasvaa entisestään. Vauvan kanssa voi mahtua vielä yksiöön tai kaksioon, mutta mitä isommaksi lapset tulevat, sitä enemmän he vaativat yksityisyyttä elämäänsä. Jos teini saa valita, hän ei varmaan haluaisi jakaa huonettaan sisarustensa kanssa. Sen lisäksi uusioperheen yhdistämisen myötä voidaan huomata lisäneliöiden tarve – jotta asuminen säilyy kaikille mukavana eikä käy liian ahtaaksi.

3. Teetkö töitä kotona ja tarvitsisit oman työhuoneen?

Näin pandemian poikkeusaikoina suuri osa suomalaisista on saanut sanoa hyvästit hyvin suunnitelluille toimistoille ja niiden sähköpöydille ja ergonomisesti oikein mitoitetuille työtuoleille. Keittiön pöydästä on tullut monen uusi vakituinen työpiste, eikä sillekään välttämättä saa yksin levitellä papereitaan. Puoliso ja ehkä myös koululaiset pitävät omia Teams- ja Zoom-palavereitaan samanaikaisesti ahtaan pöydän ympärillä. Silloin ei mikään niin houkuttelisi kuin erillinen oma työhuone, jonka oven saisi sulkea perässään ja keskittyä töihin rauhassa.

Lue myös: Näin rakennat kotitoimiston pieneen tilaan

4. Onko nyt varaa isompaan ja väljempään kotiin?

Tila on monelle luksusta. Kun on mahdollisuus esimerkiksi paremman työpaikan tai muun muutoksen myötä muuttaa suurempaan kotiin, niin mikäs sen ihanampaa! Vihdoinkin on tilaa toteuttaa sisustushaaveitaan ja tehdä omasta kodista unelmien täyttymys!

5. Vaatiiko uusi harrastus lisää tilaa?

Uusi mielenkiinnon kohde saattaa ensin alkaa ihan pienesti, mutta riistäytyä hetkessä aikamoiseksi tilasyöpöksi. Polkupyörien korjailu parvekkeella tai uusi ompeluharrastus olohuoneen nurkassa voivat pikkuhiljaa kasvaakin niin rakkaiksi harrastuksiksi, että niille haluaisi oman, vain niille rauhoitetun tilan. Joskus käy niinkin onnellisesti, että rakkaasta harrastuksesta tulee uusi työ, jolloin tilaa tarvitaan vieläkin enemmän.

6. Lemmikeille lisää tilaa

Ei ole haihattelua miettiä asumistilaansa myös sen pohjalta, montako eläinystävää kotona asuu – nyt tai tulevaisuudessa. Nämäkin perheenjäsenet kaipaavat tilaa, ja vastuullinen lemmikinomistaja suunnitteleekin kotia myös lemmikkien tarpeet huomioiden. Todennäköisesti tällöin yhdessä asuminen helpottuu, kun lemmikeillä on asianmukaisesti tilaa liikkua myös kotona ollessaan. Esimerkiksi aktivoivia leikkipaikkoja ja suojaisia leponurkkia saa helpommin järjestettyä hieman suurempiin neliöihin. Lisätila voi tarkoittaa myös tilaa esimerkiksi oman pihan tai parvekkeen muodossa, jolloin lemmikeille voidaan rakentaa jaloittelu- tai ulkoilutilaa sisätilan läheiseen yhteyteen. 

Vaihtoehto: Ei enemmän neliöitä, vaan sopivampi pohjaratkaisu

Ennen päätöstä etsiä isompaa asuntoa kannattaa miettiä tilan tarvetta myös käyttötarkoituksen mukaisesti tarkemmin. Pysähdy tarkastelemaan nykyisen kodin muuntautumiskykyä ja tilankäytön tehokkuutta. Tai uutta kotia valitessa voi miettiä, riittäisikö kuitenkin nykyinen neliömäärä, jos pohjaratkaisu on toimivampi.

Vanhan sanonnan mukaan kodissa on tärkeintä sijainti, sijainti ja sijainti. Hyvä sijainti tietenkin lisää viihtyvyyttä, kun kaikki itselle ja perheelle tärkeät asiat löytyvät läheltä. Yhtä tärkeää on kuitenkin omaan elämäntilanteeseen sopiva kodin pohjaratkaisu.

Väliseinällä saa joko lisää huoneita tai lisää avaruutta

Nykypäivän uusissa asunnoissa arvostetaan avaruutta. Kun esimerkiksi keittiö ja olohuone ovat yhtä ja samaa tilaa, tuntuu koti valoisammalta ja isommalta. Jos olet ostamassa vanhempaa erilliskeittiöllistä kotia ja haluaisit kuitenkin avokeittiön, ei väliseinän poistaminen ole mahdoton urakka. Tärkeintä on tietenkin ensin tarkistaa, mitkä seinät ovat kantavia ja muistaa, että kaikkiin remontteihin tarvitaan lupa.

Väliseinillä on myös mahdollista lisätä kotiin huoneiden lukumäärää, jos asunnon pohjaratkaisu sen muuten sallii. Makuuhuone on mahdollista jakaa kahtia kevyemmällä väliseinäratkaisulla tai suuren olohuoneen päätyyn voisi sijoittaa vaikka alkovin tai harrastustilan.

Huonekorkeus maksimoi tilantunnun

Kodin tunnelmaan vaikuttaa ratkaisevasti myös huonekorkeus. Kun katto on korkealla, on helpompi hengittää. Monesti korkeammat huoneet tuovatkin tunteen neliöitään isommasta tilasta. Huonekorkeutta voi myös korostaa erilaisilla visuaalisilla tehokeinoilla, kuten pitkillä verhoilla, taulujen sijoittelulla tai tapettien kuvioinneilla.

Korkeammat huoneet mahdollistavat myös erilaisia sisustusratkaisuja, kuten parvien käyttöä ja korkeita hyllyköitä, joihin tavaran saa tallelle. Kun lattiatilaa vapautuu, huoneet avartuvat ja siivoaminenkin helpottuu!

Aistit lepäävät itselle sopivassa huonetilassa

Noin viidesosan ihmisistä arvioidaan olevan erityisherkkiä. Heille levoton ympäristö ja liialliset aistiärsykkeet aiheuttavat kuormittumista ja väsymistä. Palautuminen alkaa kuitenkin heti, kun tällainen ihminen pääsee aistiystävällisempään tilaan. Esimerkiksi huonekorkeus ja sen tuoma tilantuntu voi vaikuttaa positiivisesti etenkin avaruutta ympärilleen kaipaaviin erityisherkkiin henkilöihin. Saman vaikutuksen voi huomata siirtyessä tilaan, jossa ympäristö on järjestetty sopivasti sen käyttötarkoitukseen nähden – tilaa on tarpeeksi toimia pelkäämättä yhteentörmäyksiä huonekaluihin tai perheenjäseniin. Jos tunnistat itsesi tilaherkäksi, pohjasuunnittelun lisäksi huonekorkeus on asia, johon asunnon vaihdossa kannattaa kiinnittää huomiota. Joskus sekin voi ratkaista sinulle sopivan asunnon.

Sopiva asunto löytyy, kun omat arvot ja tarpeet on kartoitettu

Kuten ehkä huomasit, suuremman asunnon haaveeseen voi liittyä monenlaista erilaista tarvetta. Siksi onkin hyvä ensin kartoittaa ne syyt, jotka saavat pohtimaan suuremman asunnon ostoa. Sen pohjalta voit tehdä vieläkin tarkemman päätöksen siitä, millainen asunto sinulle todella sopii. 

Kun asiaa tarkastelee useammalta kantilta, se voi avata myös mahdollisuuksia, joita et ennen nähnyt – tai rajata hakusi paremmin, jos asunnon kriteereitä oli vaikea päättää. Kun tiedossa on, mitä hakee, löytyy asunto helpommin ja nopeammin. Tällöin myös tunnistaa itselle sopivan asunnon sen eteen tullessa. Aarteiden etsinnässä asiantunteva kiinteistönvälittäjä voi löytää sinulle myös kohteet, jotka eivät ole vielä edes yleisessä tiedossa.  

Olisiko aika vaihtaa suurempaan tai sinulle pohjaltaan sopivampaan asuntoon? RE/MAXin välittäjät löytävät piilotetut helmet parhaiten!

Harkitsetko asuntosi myyntiä? Kokeile markkinoiden tarkinta hintalaskuria selvittääksesi asuntosi hinta-arvion!


Kaipaatko välittäjän apua?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä sinuun

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje