Julius Ahlqvist
10
Ota yhteyttä
Erikoistumisalueet
  • Asunnot

Julius AhlqvistFinnishEnglish

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiAT, KTM

RE/MAX OmaanKotiin | Kiinteistönvälitys OmaanKotiin Oy LKV

044 066 4448

julius.ahlqvist@remax.fi

Olen työtä rakastava ja energinen kaveri Turusta. Lapsuuteni olen kasvanut maatilalla Perniössä töitä tehden ja urheillen. Töiden ohessa olen myös ehtinyt opiskelemaan. Opiskelut aloitin vuonna 2015 Tampereen yliopistossa ja valmistuin ekonomiksi hieman reilussa kolmessa vuodessa. Ripeä opiskelutahti johtui selkeistä tavoitteista sekä haluun panostaa täysillä työhön. Tavoitteenani oli löytää itselleni työ, josta todella nautin ja jossa korostuvat omat vahvuuteni. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen työelämä suorastaan huusi nimeäni ja halusin päästä kehittymään yhdistämällä käytäntöä ja teoriaa. Koulut ovat käytynä, mutta se ei todellakaan tarkoita opiskelujen lopettamista. Näen jatkuvan itsensä kehittämisen olennaisena työssä suoriutumisen ja menestyksen kannalta.

Kiinteistönvälittäjänä minulle on tärkeää rehellisyys, nopeus ja asiakaslähtöisyys. Koen rehellisyyden onnistuneen asiakassuhteen perustana. Kerron tarkasti missä mennään sekä realistisen arvion asuntosi myyntiin liittyvistä seikoista. Toisen kotia myydessä ei ole varaa arvailuille ja säheltämiselle. Olennaista kotisi myyjänä minulle ovat myös nopea reagointikyky ja aktiivisuus. En odota ostajaa, vaan käytän aktiivisesti kaikkia eri kanavia myynnin nopeuttamisessa. Asiakaslähtöisyys korostuu myös kaikessa tekemisessäni. Minulle onnistuminen tarkoittaa tilannetta, jossa asiakkaani on täysin tyytyväinen palveluuni ja kaupanteosta voi lähteä jokainen osapuoli hymyssä suin.


Asiakkaideni aitoa palautetta

RE/MAX on Suomen ainoa kiinteistönvälitysketju, joka jakaa välittäjistään aidon asiakaspalautteen. Teemme, sen, jotta sinun olisi helpompaa valita juuri sinulle sopiva välittäjä. Kuvani vieressä oleva numero kertoo saamani palautteen keskiarvon. Alta voit lukea minun asiakaspalautteeni.

Kesäpaikkamme myynti oli asiantuntevaa ja hoitui hyvin luonnekkaasti. Yhteistyö kiinteistövälittäjä Julius Ahlqvistin kanssa sujui erittäin miellyttävästi. Keskusteluissa sai tuoda aina esiin omia ajatuksiaan ja välittäjä otti ne hienosti huomioon. Olen erittäin tyytyväinen ja suosittelen mielelläni Remax:ia ystävilleni.
Marja HelminenMyyjä
10
Välittäjä hoiti homman täydellisesti. Asuntokauppa ei tämän helpommalla voi sujua
10
Kaikki sujui moitteettomasti ja nopeasti, välittäjä oli tavoitettavissa aina (myöhään illalla ja viikonloppunakin) kun oli jotain kysyttävää tai tarkistettavaa. Saimme todella ammattitaitoista palvelua ja kaupat syntyivät viikossa. Tyytyväisempiä emme voisi olla, kiitokset
Jaana HuhtalaOstaja
10
Erittäin hyvää toimintaa. Hinta-arviosta kauppakirjojen allekirjoittamiseen: rehellistä, avointa ja ystävällistä yhteistyötä! Myyjänä sain jatkuvasti infoa tilanteen kehittymisestä ja pysyin erittäin hyvin kartalla kaikista myyntiin liittyvistä tapahtumista. Eihän siitä voi jäädä kuin hyvä mieli, kun myytävästä asunnosta pääsee pyydettyyn hintaan eroon.
Mikko KauppilaMyyjä
9
Juliuksen kanssa oli helppo ja kiva asioida. Luotettava, ystävällinen ja ammattitaitoinen välittäjä. Aikataulut pitivät mitkä sovittiin! Kiitos!
10
Välittäjä toimi erinomaisesti, luotettavasti ja asiakasta kuunnellen . Tulen suosittelemaan 100 % kyseistä välittäjää muillekkin . Tuli sellainen olo että välittäjä oikein välitti kohteesta eikä kohde ollut yksi muiden joukosta . ERINOMAISTA TYÖTÄ JULIUS
Mika RostedtMyyjä
10
Yhteistyö välittäjän kanssa oli helppoa, koska oltiin samalla aaltopituudella alusta alkaen. Realistinen arvio asunnon hinnasta, josta ei tarvinnut paljoa joustaa. Välittäjällä oli yhteistyökumppanina erinomainen valokuvaaja. Kuvat saivat ihastumaan omaan asuntoon uudestaan.
10
Pätevää ja joustavaa toimintaa. Suosittelen.
10
Hyvä ensivaikutelma ja yhteistyökyky. Aikataulut pitivät ja koko prosessista jäi positiivinen sekä onnistunut vaikutelma! Olen todella tyytyväinen välittäjän toimintaan. Lisäksi välittäjän käyttämä kuvaaja onnistui mainiosti.
10
Välittäjä oli erittäin aktiivinen ja kertoi missä mennään. Osasi hommansa erinomaisesti ja oli alusta loppuun rehdin oloinen.
10
Päällimmäiseksi jäi hyvin positiivinen ja asiantunteva kuva. Kaikki sujui hyvin ja sovitussa aikataulussa.
9
Kaikki sujui erinomaisesti.
10
Kaikki sujui mallikkaasti! Välittäjä antoi asiantuntevan ja luotettavan kuvan. Hän myös hoiti asiat niin kuin oli luvannut. Aikataulu oli realistinen ja piti myös paikkaansa. Ongelmia ei syntynyt vaan kaikki sujui mallikkaasti. Olen erittäin tyytyväinen välittäjään sekä RE/MAXin toimintaan. Lämpimät suosittelut!
10
Lataa lisää kommentteja »

Aloita keskustelu asuntosi myynnistä – ota yhteyttä

Ole hyvä ja anna nimesi
Ole hyvä ja anna sähköpostiosoitteesi.
Ole hyvä ja anna puhelinnumerosi.

Tietosuojaseloste