Tilaa arvio asunnostasi

RE/MAX asiakastarina: Jouluksi yhteiseen kotiin – kaksi asuntoa kaupaksi ihanneaikataulussa

Kun järvenpääläinen Petteri Nivalainen ja hänen avopuolisonsa Ella päättivät muuttaa yhteen ja yhdistää perheensä, oli aika myydä toinen asunnoista. He pyysivät arvion Ellan asunnosta RE/MAX Asuntokulman Arsi Kukkoselta ja parilta muulta kiinteistönvälittäjältä.

“Arsin antama tarjous oli kuitenkin selvästi paras, niin hinnaltaan kuin selkeydeltään. Tiesimme jo etukäteen, mitä palveluita välityspakettiin kuului, ja mikä sen lopullinen hintakin on. Ei tarvinnut miettiä, pitääkö esimerkiksi valokuvaus erikseen hankkia”, Petteri kertoo.

Nopeasti syntyi päätös myydä toinenkin asunto Arsin välittämänä

Avopuolison asunto menikin nopeasti mieluisaan hintaan kaupaksi. Ajatuksena oli ensin muutaman kuukauden kokeilla, miten nyt viisihenkinen perhe mahtuisi Petterin rivitaloasuntoon.

“Asuntoni osoittautui meille nopeasti pieneksi, ja päätimme etsiä isomman yhteisen kodin. Silloin oli selvää, että pyydämme Arsin suoraan meille välittäjäksi, muilta emme edes pyytäneet tarjousta. Arsissa mielestäni parasta on suoruus ja rehellisyys, mikään ei jää epäselväksi.”

“Kyllä siinä tietty toivonkipinä myös syttyi, että voisiko asunnostani saada jopa enemmän kuin olin toivonut”
Paikkakunnan tunteva välittäjä sai asunnosta “säikäyttävän” hyvän hinnan

Kun Arsi tuli arviointikäynnille Petterin asuntoon, hinta-arvio sai asunnon myyjän kulmat kohoamaan.

“Jopa säikähdin, kun Arsi sanoi hinta-arvionsa, se oli mielestäni niin korkea – olin itsekin seurannut paikallisia markkinoita. Sanoin kuitenkin, että ok, sinä olet se ammattilainen, joten mennään sillä. Kyllä siinä tietty toivonkipinä myös syttyi, että voisiko asunnostani saada jopa enemmän kuin olin toivonut ”, Petteri nauraa.

Asunnon lopullinen myyntihinta oli vähän alle pyydetyn, mutta edelleen paljon enemmän kuin mihin Petteri oli alunperin varautunut. Saatu myyntisumma ei vaikuttanut tulevan kodin ostoon, sillä sille oli jo hintakatto määritelty. Sen sijaan odottamattomalla myyntivoitolla maksettiin perheen autot velattomiksi, ja toinen auto saatiin vaihdettua uudempaan.

“Arsi sai aivan älyttömän hyvän hinnan asunnostani. Saman talon asuntoja ei olla myyty tuollaisin hinnoin, vaikka ne ovat olleet enemmän remontoitujakin kuin minun asuntoni.”

Paikallisuus ja myyjän vaisto olivat valttia

“Paikallisuudesta oli varmasti hyötyä, kun Arsi tuntee alueen ja sen hinnoittelun. Naapuriasuntoja ovat myyneet ulkopaikkakuntalaiset välittäjät, eivätkä he ole käyttäneet RE/MAXia. Ja Arsi yksinkertaisesti teki aivan törkeän hyvää työtä”, Petteri pohtii.

Petteri piti Arsin vahvuutena myös myyjän vaistoa, jolla hän tunnisti heti asuntonäytössä käyneistä oikeasti potentiaaliset ja kiinnostuneet ostajaehdokkaat sellaisten joukosta, joita ei niin kiinnostanut – ja aktivoitui myymään juuri heille.

Luvassa joulu uudessa kodissa lähimmäisten kanssa

Petteri Nivalaisella perheineen on nyt edessään mukava joulu.

“Kävimme tosi helpon myynti- ja ostoprosessin läpi, vaikka myimme kaksi asuntoa. Arsi huolehti myös sen, että ostajille sopi asunnon vapautuminen vasta kolmen kuukauden päästä, jolloin pääsisimme itse muuttamaan uuteen kotiin. Muutamassa kuukaudessa kaikki oli hoidettu.”

Oli marraskuun loppu, kun muuttoauto kaarsi uuden kodin pihaan. Ajoitus oli erityisen ilahduttava: perhe pääsi kirjaimellisesti jouluksi uuteen kotiin.

“Aikataulu oli tässä kaikista parasta. Ei tarvinnut muuttaa joulun pyhinä tai kärvistellä joulua pienessä asunnossa. Nyt saamme molempien lähiperheen tänne uuteen kotiin joulunviettoon. On kyllä todella hieno fiilis tästä.”

“Ei ollut kellonaikaa, jolloin Arsia ei olisi saanut kiinni”

Petteri on oli aiemminkin myynyt asunnon kymmenen vuotta sitten RE/MAXin kautta.

“Ei ollut sellaista kellonaikaa, ettei Arsia olisi saanut kiinni. Käytin häntä myös uuden asuntomme ostossa konsulttina, vaikka nykyinen ei ollutkaan RE/MAXin kohde.”

Arsi neuvoikin pariskuntaa tarpeen tullen lainopillisissa asioissa myös ostoprosessia koskien. Neuvoilla vältettiin muun muassa maksamasta dokumentteja, jotka eivät lain mukaan ole ostajan vastuulla.

“Arsi on niin luotettava kuin karismaattinen tyyppi, että varmasti myös ostajissa herättää yhtä lailla luottamusta. Suosittelisin Arsia ihan kenelle vain välittäjäksi, ja olenkin suositellut.”

Oletko myymässä asuntoasi? Tutustu RE/MAXin ammattitaitoisiin ja paikallisiin välittäjiin, joilla on vankka aluetuntemus.


Kaipaatko välittäjän apua?

Jätä yhteydenottopyyntö, niin olemme yhteydessä sinuun

Please enable JavaScript in your browser to complete this form.
Miten voimme olla avuksi
Vahvistus
Uutiskirje