Useat suomalaiset valitsevat eläkkeellä muuton ulkomaille leudompaan ilmastoon ja edullisempaan elintasoon. Myös etätyön yleistyminen on avannut mahdollisuuden asua ulkomailla jo työelämässä ollessa. Sen lisäksi loma-asunnon hankkiminen ulkomailta on yhä yleisempää.

Asunnon ostaminen ulkomailta ei ole sen vaikeampaa kuin Suomestakaan, jos vain tietää, miten menetellä. Kansainvälisenä ketjuna RE/MAX toimii ympäri maailman, ja usein ulkomaiden suosituimmilta suomalaisalueilta voi löytää jopa suomenkielisen kiinteistönvälittäjän hoitamaan asuntokauppoja.

Suomalaiset muuttavat eläkeiässä ulkomaille entistä enemmän

Nykyinen työelämä on hektistä. Vaikka eläkeikä nousee, myös eliniän odote kasvaa, ja yhä useamman suomalaisenkin odotetaan elävän jo 100-vuotiaaksi. Eläkkeellä oloaikaa on siis monella edessä jopa vuosikymmeniä. Siksi eläkeikä on elämänvaihe, jossa tehdään tärkeä valinta siitä, miten aikansa haluaa viettää.

Voi olla aika toteuttaa haaveita, jotka ovat olleet mielessä jo pitkään. Myös kiireisen työelämän vastapainoksi ihmisillä voi tulevaisuudessa syntyä halu jäädä eläkkeelle jo minimieläkeiässä.

Usein suomalaiset valitsevat joko kokonaan muuton ulkomaille tai asuvat lämpimämmillä vyöhykkeillä osan vuodesta, kuten talvikuukaudet. Molemmissa tapauksissa oma asunto ulkomailla voi olla hyvä vaihtoehto. Jos asunto ulkomailla on kakkosasunto, voi sitä muun ajan vuokrata esimerkiksi air bnb:n kautta muille matkailijoille. Vuonna 2015 suomalaisia yli 65-vuotiaita asui ulkomailla 54 000, ja arvioiden mukaan luku kasvaa koko ajan.

Suomalaisten ikisuosikki Espanja on edelleen suosittu muuttokohde, ja viime vuosina myös Portugali on houkutellut suomalaisia yhä enemmän. Lisäksi muun muassa Italiasta, Kreikasta ja Floridasta löytyvät omat suomalaisten yhteisöt.

Etätyö vie suomalaisia asumaan ulkomaille

Mitä enemmän etätyö on yleistynyt, sen myötä monet muuttavat ulkomaille jo työelämässä ollessaan. Etenkin maat, joissa aikavyöhyke on lähellä Suomen aikaa, sopivat monen etätyön luonteeseen. Elämä on yhä vähemmän aikaan ja paikkaan sidottua, joten valinnan asuinpaikasta voi etätyössä tehdä omien mieltymysten pohjalta.

Myös etätyötä Suomeen tekevät voivat valita asuvansa ulkomailla osan vuodesta, ja kakkosasunnon hankinta ulkomailta voi olla tällöin hyvä ja vaivaton vaihtoehto. Suomessa olon jälkeen palaaminen omaan kakkoskotiin saa elämän rullaamaan keskeytyksittä ja helpottaa myös työhön keskittymistä.

Myös suomalaiset yritykset saattavat nykyisin tarjota mahdollisuuden työskentelyyn ulkomailla perustamissaan toimipisteissä.

Kakkosasunto ulkomailla voi olla vaihtoehto mökille tai matkustelulle

Nousevana trendinä on jo jonkin aikaa ollut loma-asunnon tai kakkosasunnon ostaminen ulkomailta. Esimerkiksi kakkosasuntoja on hankittu viime vuosina Virosta Saarenmaalta tai eteläisemmästä Euroopasta. Loma-asunto ulkomailla voi yhtä hyvin olla vaihtoehto suomalaiselle mökkimiljöölle tai maailmalla matkustelulle.

Kyse on valinnasta: voit matkustaa lomilla eri paikkoihin tai suunnata sinulle tuttuun ja mahdollisesti lempikohteeksesi nousseeseen paikkaan yhä uudestaan. Usein suositellaankin ensin maahan ja alueeseen tutustumista lomamatkalla ennen asuntokauppojen hierontaa. Jos lomalla on ihastunut alueeseen ja päätyy palaamaan sinne uudestaan, kannattaa asunnon ostamista jo harkita.

Asioita, jotka kannattaa ottaa huomioon ulkomaille muuttaessa

Muuttoilmoitus

  • Muuttoilmoitus täytyy lain mukaan tehdä aina, kun muuttaa pysyvästi tai tilapäinen oleskelu ulkomailla kestää yli kolme kuukautta.
  • Verohallinto saa automaattisesti maistraatilta tiedon pysyvästä muuttoilmoituksesta.
  • Muutosta on tärkeää ilmoittaa Kelaan, jotta tiedetään, mikä maa maksaa sairaanhoidon kulut. Tämä estää myös sekaannuksen siitä, kummassa maassa on verovelvollinen.

Eläkkeen maksu ja sosiaaliturva

  • Kansaneläke ja perhe-eläke voidaan maksaa Suomesta ulkomaille muuttavalle eläkeläiselle, vaikka hän muuttaisi ulkomaille pysyvästi. Ulkomailla asumisesta huolimatta eläkkeestä on yleensä maksettava verot Suomeen. Veroprosentti on tällöin sama kuin Suomessakin.
  • Alle vuodeksi toiseen EU- tai Eta-maahan tai Sveitsiin muuttavat eläkeläiset säilyttävät oikeutensa Suomen sosiaaliturvaan, kuten Suomessa sijaitsevan asunnon yleiseen asumistukeen. Yli vuoden ulkomailla asuvat eivät ole oikeutettuja Kelan etuuksiin, ja vakituisesti muuttavan oikeus Kelan etuuksiin ja Kela-korttiin päättyy tällöin heti muuttopäivänä. Varsinainen eläke maksetaan siitä huolimatta.
  • Yleensä jos ulkomailla viettää alle puolet vuodesta, säilyy oikeus suomalaiseen sosiaaliturvaan. Rajatapauksissa tilanteet käsitellään tapauskohtaisesti, ja esimerkiksi perhesiteet saattavat vaikuttaa siihen, että oikeus sosiaaliturvaan säilyy, vaikka ulkomailla asuisikin yli puolet vuodesta.

Terveydenhoito

  • Kela selvittää oikeutesi hoitoon, kun muutat ulkomaille. Lisäksi maistraatti kirjaa, säilyykö kotikuntasi Suomessa. Kun muutat vakinaisesti ulkomaille, kuulumisesi Suomen sairausvakuutukseen ja oikeutesi käyttää kunnan asukkaana julkisen terveydenhuollon palveluja päättyy yleensä muuttopäivään.
  • Vaikka oikeus suomalaiseen sosiaaliturvaan loppuisi, on Suomen EU-lainsäädännön piiriin kuuluvaa vanhuus- ja/tai työeläkettä saavilla eläkeläisillä kuitenkin oikeus sairaanhoitoon ulkomailla Suomen kustannuksella.
  • Vakituisesti toisessa EU- tai Eta-maassa tai Sveitsissä asuvat eläkeläiset, joiden sairaanhoitokustannuksista Suomi vastaa, saavat eurooppalaisen sairaanhoitokortin Suomesta. Jos ulkomaille muuttaa pysyvästi, kannattaa selvittää ennen muuttoa, onko uudessa asuinmaassa mahdollisuus päästä paikallisen sosiaaliturvan piiriin. Se riippuu kunkin maan lainsäädännöstä.

 

Olit sitten ostamassa tai myymässä asuntoa ulkomailta, suosittelemme käyttämään luotettavaa kiinteistönvälittäjää apuna asuntokaupoissa sekä ostaessa että myydessä asuntoa.

RE/MAX-välittäjämme Suomessa auttavat sinua myös ulkomaan asuntokaupoissa. Käytössäsi on koko RE/MAXin kansainvälisen verkoston osaaminen 100 eri maassa.

 

Kiinnostaako asunnon osto tai myynti? Jätä yhteydenottopyyntö, niin jutellaan lisää.

Olen myymässä asuntoani ja haluan ilmaisen arviokäynnin